perjantai 13. kesäkuuta 2014

Välimerihenkinen illallinen

Eräänä kauniina kesäiltana siirryimme ystäväni kanssa sadetta pakoon minun luokseni. Leivon todella harvoin, mutta nyt teki mieli oikein ylellistä tuoretta leipää sekä jotain ruokaisaa salaattia. Pikavauhtia syntyi välimerihenkinen kokonaisuus. Tarkoituksena oli tehdä myös tabouleh hirssistä mutta mokomat suurimot olivat päässeet loppumaan. Valkoviinikin puuttui, mutta onneksi hyvä seura ja kesäyö saivat unohtamaan mokomat puutteet.

Pöytään päätyi siis mansikkainen halloumisalaatti, savupaprikahummusta (vaatii vielä hiomista), linssitahnaa ja lämmintä gluteenitonta foccacciatyylistä teeleipää. 



Halloumisalaatti

(Kahdelle tai kolmelle. Gluteeniton.)

- 200g halloumijuustoa
- rasiallinen salaattisekoitusta
- puoli rasiaa miniluumutomaatteja
- puolikas pienestä kurkusta
- puolikas keltainen paprika
- pari kourallista oliiveja
- pari kourallista tuoreita mansikoita
- tuoretta minttua ja korianteria
- chilimaustettua oliiviöljyä
- sitruunamehua
- laatusuolaa


Salaatit ovat melkoisia epäreseptejä. Kuka tahansa osaa mielihalujensa mukaan pilkkoa kulhoon aineksia haluamassaan suhteessa. Nopea resepti olisi siis tehdä mieleisensä salaattipohja tummanvihreistä salaateista ja yrteistä, vihanneksista ja lorauttaa öljyä ja mausteita. Tämän salaatin kannalta olennaista on se että yhdistät paistettua/grillattua halloumijuustoa mansikoihin ja raikkaisiin kasviksiin. Älä skippaa ainakaan tuoretta minttua.









Aurinkokuivattu
tomaatti - linssitahna

- 200g kypsiä punaisia tai vihreitä linssejä
- 5 palaa aurinkokuivattua tomaattia öljyineen
- 0,5dl puhdasta vettä
- muutama lehti tuoretta persiljaa
- 1 valkosipulinkynsi
- reilu ropsaus ruususuolaa
- muutama rouhaisu mustapippuria


Sekoita kaikki ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi. Käytä leivän päällä, lisukkeena ruuille tai lusikoi sellaisenaan.




Oliivi-rosmariini foccaccia

(Gluteeniton. Vegaaniseen ja maidottomaan
versioon jätä pois voi.)

- 2,5dl tattarijauhoja
- 1,25dl tummaa riisijauhoa
- 1,25dl gluteenitonta jauhoseosta (Bob’s Red Mill)
- 2dl mantelijauhoja
- 3dl mantelimaitoa/kauramaitoa
- 1dl oliiviöljyä
- 2rkl luomuvoita
- 2tl leivinjauhetta
- 2,5rkl psylliumjauhetta
- 1tl ruususuolaa
- reilu 1rkl hunajaa
- 1tl-1rkl kuivattua rosmariinia
- kourallinen oliiveja


Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet keskenään. Sekoita toisessa kulhossa kosteat eli öljy, hunaja, sulatettu voi ja mantelimaito. Sekoita suuressa kulhossa yhdeksi taikinaksi. Anna taikinan vetäytyä muutama minuutti. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille tai suureen vuokaan. Tasoita esim. leivinlastalla tasaiseksi kerrokseksi. Painele leivän pintaan kivettömät oliivit ja ripsauta vielä hieman esim. riisijauhoa pinnalle. Paista 175 asteessa n. 30min tai kunnes on kullanruskeaa ja haarukkaan ei tartu painettaessa mitään.

HUOM! Voit korvata erilaiset jauhot tässä reseptissä millä tahansa gluteenittomilla jauhoilla/jauhoseoksella. Käytä kuitenkin mielellään mantelijauhoa ohjeen mukaan mehevän koostumuksen saamiseksi.

1 kommentti:

  1. Upea blogi Anna - ja täytyy esitellä Sakellekin ja Suomen kokkikokelaille! :) T . Kirsi

    VastaaPoista